Kaksi rantaa ja sen kivi


Lastensuojelun jälkihuoltoon ollaan tekemässä muutoksia. Sosiaali -ja terveysministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että lastensuojelun jälkihuoltoa uudistetaan tavoitteelliseksi ja räätälöidyksi nuorten aikuistumisen ja itsenäistymisen tueksi 18-24 vuotiaiden osalta. Tämä on iso askel oikeaan suuntaan ja parhaimmillaan myös vahvasti ennaltaehkäisevää tukea seuraavan sukupolven osalta. Valitettavasti työryhmän loppuraportti jättää aika lailla vaille huomiota alle 18 vuotiaita koskevan jälkihuollon, eli ne lapset ja nuoret, joiden sijoitus päättyy ennen täysi-ikäisyyttä. Se on vähintään yhtä puutteellista, satunnaista ja kotikunnan mukaan vaihtelevaa, kuin täysi-ikäistenkin tukeminen jälkihuollossa. Panostamalla sijoituksesta vanhempien luo palaavien lasten ja heidän perheidensä tukeen voidaan vaikuttaa sijoitusten purkujen onnistumiseen, lasten paikasta toiseen pallottelun vähentymiseen ja nuorten itsenäistymisen helpottumiseen jo ennen täysi-ikäisyyttä. Useimmat nuorista aloittavat (tai jättävät aloittamatta) opiskelun ja itsenäistymisen jo ennen 18 ikävuotta. Jäävätkö he ehdotetulla 18-24 vuoden ikärajalla tyhjän päälle odottamaan tukea?

Kuvan alla oleva teksti on katkelma VOIKUKKIA-toiminnan ”Kun joka makaroniin pitää mahtua pöytätavat”-kokemusjulkaisusta, liittyen sijoitettuna olleen lapsen kotiin paluuseen.

Meri vei kiven kauas pois. Kun se vihdoin nakkasi sen takaisin miljoonien vuosien päästä, kivi ei enää tunnistanut rantaansa. Ranta ujosteli kiveä. Siinä ne sitten olivat molemmat, mököttivät merelle. Merikö siitä välitti, pauhasi laineitaan omaa samaa tahtiaan. Välillä ilkikurisesti läiskytti vettä rantaan ja kivelle.

Kivi sanoi hei, ihan ujosti hiljaa niin hiljaa, ettei kukaan kuullut paitsi yksi pieni tyttö, joka siitä hetkestä alkaen aina silloin tällöin ankarasti pohti mitä kivet mahtavat ajatella.

”Hei”, vastasi ranta yhtä hämillään. ”Olemmekohan me tavanneet joskus aiemmin?” Kivi punastui, sen poskia kuumotti. ”Aurinko lämmittää kiven pintaa ja siksi se saattaa tuntua lämpimältä, muuten se on eloton”: sanovat tieteilijät. Mutta tyttö tietää paremmin, että jos oikein tarkkaan kuuntelee voi kuulla kiven ajatukset. ”Jotain tuttua sinussa on, häivähdys sylistäsi, josta joskus sinkouduin pois. Oletko sinä se sama, jonka syliin nukahdin.”

Ranta häkeltyi. ”Niin kauan sitten, monta ihmisikää sitten minulla oli oma kivi. Kaikilla rannoilla on joskus ollut, mutta olit niin kauan poissa, että voisitko olla … ” ranta keskeytti, ei uskalla sanoa ääneen sanaa minun. Kun on luopunut siitä, eikä ajatellut sitä, on se lakannut olemasta olemassa. Joskus unissaan meren kohinan keskeltä on kuulunut jotain tuttua mutta aamuun mennessä unohtunutta.

Nim. 1 ½ äitiä

 

Selvitystyöryhmän loppuraportti on luettavissa STM:n sivuilta.