Vanhemman runo

"Tässä runo vuosien takaa, löysin sen papereiden välistä. En enää edes muista mitä olin tuolloin ajatellut. Runo kertoo tunteistani kun lapseni vietiin pois ja jäin yksin. Nyt tiedän, että lapsen huostaanotostakin voi selvitä vaikka vuosia sitten en uskonut niin."

 

Sinun mentyä, 

Minulla on aikaa, 

Aikaa, 

Millä ei enää ole merkitystä. 

Aamu-usvasta illanhämyyn. 

Menetettyä päiviä. 

Vuosittain. 

Yhteennivottuna, kuin vanha, 

kuvitettu raamattu. 

 

Sinun mentyä, 

Minulla on takka, puinen vene, majakka. 

Majakka, ilman valoa ei ohjaa laivaa myrskyssä turvallisesti satamaan. 

Kariutuu puulaiva törmättyään tuulessa, myrskyn riepotellessa sitä kallioiden kylkiin. 

 

Sinun mentyä, 

Veit mukanasi myös minut. 

Kukaan ei enää tunne nimeäni. 

Kotimme valo on sammunut. 

Poikani ei pyydä enää 

Pelaamaan, 

Lukemaan, 

Nukkumaan käsikädessä elämäntäytteiseen aamuun. 

 

Sinun mentyä, 

Yhteiset ystävämme 

Kietoutuvat valheiden seittiin, 

Tehden elämästäni 

maanpäällisen helvetin. 

Pahinta toiselle on pahimmillaan 

toinen ihminen 

Liittoutuneena valheisiin, jotka hän muuttaa todeksi. 

 

Sinun mentyä, 

Jäin aivan yksin kaiken keskelle. 

Minulta vietiin ihmisyys, oikeustaju, oikeudenmukaisuus muuttui vuosien myötä vankilaksi. 

Tule takaisin! 

Tai, hae minut pois täältä, 

Mistä puuttuu kaikki inhimillisyys, ahneuteen vääristyneenä. 

Meiltä kaikilta vietiin kuitenkin se tärkein. 

Rakkaus.