Hämeenlinnan VOIKUKKIA-vertaistukiryhmä


Hämeenlinnassa ollaan järjestämässä VOIKUKKIA-vertaistukiryhmä syksyllä.

VOIKUKKIA-vertaistukiryhmä on tarkoitettu vanhemmille, jotka ovat kokeneet lapsensa huostaanoton tai sijoituksen. Ryhmän tavoitteena on vanhemman oman elämän ja selviytymisen tukeminen ja vanhemmuuden vahvistuminen sekä sitä kautta myös lasten hyvinvoinnin lisääntyminen.

VOIKUKKIA-ryhmässä on tilaa käsitellä huostaanoton aiheuttamia tunteita ja saada niihin tukea muilta saman kokeneilta.

VOIKUKKIA-vertaistukiryhmä:

  • Suljettu ryhmä eli osallistujat ovat samat läpi ryhmän
  • Ryhmässä yleensä 4-6 vanhempaa
  • Ohjaajina on 2 koulutettua ammattilaista, osassa ryhmistä on myös koulutettu vertaisohjaaja.
  • Ryhmät tapaavat säännöllisesti noin 10 kertaa
  • Yksi ryhmätapaaminen kestää parisen tuntia
  • Tapaamiskerroilla käsitellään eri teemoja, tilaa on myös ryhmän omille toiveille

Ennen ryhmän alkua ohjaajat tapaavat erikseen jokaisen ryhmästä kiinnostuneen. Tämän tarkoituksena on tutustua ennakkoon molemmin puolin ja kertoa tarkemmin ryhmän kulusta, aikatauluista ja teemoista. Samalla osallistujalla on mahdollisuus kertoa omat toiveensa ryhmän suhteen.

Ryhmästä kiinnostuneet vanhemmat voivat olla yhteydessä avopalveluiden esimies Paula Arbeliniin, p. 044 743 9972, paula.arbelin@khperhetyo.fi