Kokemusasiantuntijat mukaan toimintaan?

Mitä kokemusasiantuntijat tekevät?

Sijoitettujen lasten vanhemmat kehittävät kokemusasiantuntijoina lastensuojelua paikallisesti ja valtakunnallisesti. VOIKUKKIA-vertaisryhmänohjaajat, tukihenkilöt ja kehittäjävanhemmat ovat mm. toimineet kouluttajina, pitäneet puheenvuoroja, tuottaneet ja arvioineet materiaaleja, osallistuneet ohjaus- ja työryhmiin sekä paneeleihin.

Kokemusasiantuntijoita kehittämistyöhön?

Osallisuus ja toimiva yhteistyö eivät synny tyhjästä. Kokemusasiantuntijatoiminta edellyttää suunnitelmallisuutta ammattilaisilta. Parhaimmillaan syntyy aitoa jakamista, joka on avartavaa ja voimaannuttavaa sekä vanhemmille että ammattilaisille. Kehittämistyössä kokemuksemme on osoittanut että toiminnan täytyy olla yhteisesti määriteltyä ja pitkäjänteistä. Silloin vapaaehtoiset haluavat sitoutua siihen.

Vinkkejä yhteistyöhön:

  • Hyvä kokemusasiantuntija osaa puhua paitsi omasta näkökulmasta, myös muiden vanhempien tilanteita laajalti tuntien sekä lastensuojelutyötä ymmärtäen. Tällaiselle kokemusasiantuntijuudelle on nyt kova kysyntä.
  • Kokemusasiantuntijuus ei synny tyhjästä vaan keskustellen ja osallistuen monenlaiseen toimintaan. Mihin teillä asiakkaat ja vanhemmat otetaan mukaan?
  • Miettikää ja sopikaa yhdessä kokemusasiantuntijan kanssa, mikä hänen roolinsa on: puheenvuorojen pitäminen, oppaiden kirjoitus tai kommentointi, toiminnan ideointi ja toteuttaminen, muu, mikä?
  • Tuki ja työnohjaus on tärkeää mm. sen vuoksi, ettei kokemusasiantuntija jää yksin sen jälkeen, kun on yleisön edessä jakanut raskaita kokemuksia omasta elämästään. Tukea voi tarvita myös valmistautumiseen. Suunnittelutapaaminen ennen ja puhelinsoitto tapahtuman jälkeen auttavat paljon.
  • Sopikaa palkkiosta ja kulukorvauksista selkeästi ja etukäteen. Reilulla palkkiolla ja matkakuluilla voi kattaa tulonmenetykset silloin kun joutuu ottamaan omasta työstään palkatonta vapaata. Palkkio on osoitus arvostuksesta.

Lue lisää VOIKUKKIA-kehittäjävanhemmista ja materiaaleistamme VOIKUKKIA-linkin alasivuilta.

Avaa ja lataa tästä VOIKUKKIA-toiminnan omat palkkiosuositukset >> Kokemusiantuntijoiden palkkiosuositukset VOIKUKKIA 2017

Kokemusasiantuntijan palaute LAPE-työryhmään osallistumisesta:

”Asiakas joutuu verkostopalaverissa menemään kaikkien mukavuustasojensa ulkopuolelle, vieraaseen maailmaan, kohtaamaan täysin uusia ja vieraita käsitteitä ja asioita. Psykiatrian puoli on pelottavaa, lastensuojelun tarvitsevuus taas häpeää aiheuttavaa. Asiakas tekee sen, jotta saisi lapselleen ja perheelleen apua. Hän ei saa työnohjausta, hänellä ei ole yhteisöä kotona, jonka kanssa hän voisi purkaa tilanteen kahvikupin ääressä. Hän jatkaa yksin selviytymistä tilanteensa kanssa niillä sekavilla eväillä, joita hänelle palaverista käteen jäi. Toivon todella, että yhteistyö ja vuorovaikutus löytyvät työryhmästämme. Vaativan tason asiakasperheelle So ja Te molemmat ovat kultaakin kalliimpia ja arvokkaita. Asiakas tarvitsee molempia yhtä paljon.”